Sydän yksinään saa palaa
oli salaista porraspuuta peittämässä.
Oi sinua, sallima hyvä!
Kävin salaa pimeässä,
kun tyyntä oli jo kaikki talossa tässä.
minä kuljin eikä minua nähnyt kukaan.
Sydän yksinään sai palaa,
minä kuljin vain sen mukaan
ei mitään muuta opasta tarvittukaan.
Kun ihminen luottaa omiin voimiinsa, ne ohjaavat häntä. Mutta taiteilijan matka omaan sisimpäänsä saa hänet kokemaan kaikenlaisia voimia sielun pimeässä yössä. Sielussammekin asuu materia, tuhoavat voimat, aggressiot, pimeys itse. Pyrkiessään kohottautumaan aineettomalle valon tasolle taiteilijan on täytynyt valita – pyrin maitovaloon ja värähtelevään hunajaan, käännän pois vihan voimat.
Ilmaistessaan omaa henkilö- ja kärsimyshistoriaansa Henry Wuorila-Stenberg ei karta psyyken eri ulottuvuuksien, tasojen ja olemuspuolien kohtaamista. Valo ja pimeys, veri ja aurinko, sovitus ja kamppailu, kaikki ne ovat läsnä hänen kontemploivassa maalaustaiteessaan.
Yksin palaessaan sydän saa voimaa puhutella muita. Henry Wuorila-Stenberg esiintyy harkitusti ja harvoin julkisuudessa taiteellaan, mutta tälläkin kertaa uudistuneena ja voimistuneena. Ulkoiselta asultaan äärimmilleen pelkistyneiden yksiväristen maalausten rinnalle on kasvanut kuin kouristuvia ja syvältä juuriinsa nesteen imeviä abstrakteja ikoneja, (sillä ikoneja Wuorila-Stenbergin maalaukset kuitenkin ovat) jotka hakevat kierteiseen, orgaaniseen pyörteeseensä voimat syvältä alitajunnasta. ”Ornamentti on rikos.”, väitti Adolf Loos, mutta Henry Wuorila-Stenbergin ornamentit ja merkit täyttyvät syvästi symbolisiksi, niiden luomat kuva-assosiaatiot ovat osin hyvinkin esittäviä, lohikäärmeet, portit, puut, pyhimykset, ristit ja kerät kertovat eri tajunnan tasoille viritettyä viestiään.
Kuvataiteilija kulkee ilmaisunsa ihanassa yössä salaa, eikä häntä näe kukaan, vain kuvat jäävät todisteiksi kamppailusta aineettoman kanssa. Pienet punaiset täplät syvää kardinaalipunaista ovat kuin muistoja niistä tulehduksista ja tukoksista, jotka tuskainen minä joutuu lävistämään käydessään kohti tasapainon tietä pimeäsää, minne valoa kuljettaa. Henry Wuorila-Stenbergin teokset ovat kuin karkeasta kivestä esiin hiottuja koruja, joissa vahva eettisyys ja ihmisen vaelluksen kunnioitus kirkastuvat. Taiteilijana Henry Wuorila-Stenberg osaa ja uskaltaa kuunnella ainoaa opastaan, omaa sydäntään.