Paper Works
”Öljyvärin ja paperitöiden välinen ero on valtava omalla kohdallani. Ennen painoin äijän uholla, veren maku suussa läpi öitä pystymättä lopettamaan. Nyt olen oppinut tekemään töitä huomattavasti rauhallisemmin ja myös hengittävämmin. Se tuntuu ihmeen hyvältä. Varmaan se johtuu osittain siitä, että olen tullut vanhemmaksi ja hauraammaksi.”
Henry Wuorila-Stenbergin näyttely Helsinki Contemporaryssä keskittyy – nimensä mukaisesti – paperitöihin. Mukana on sekä temaattisia sarjoja että yksittäisiä teoksia, piirroksia paperille, tekniikkana varioiden hiili, rasvaliitu, värikynät, guassi tai akvarelli. Ja aiheena ei sen enempää, ei vähempää kuin kuolema, sen ainainen läheisyys, seksuaalisuus, sen kanssa miten kuten kohtaaminen ja kanssaihmisten kanssa läsnäolo, sen sisältämät mahdottomuudet ja mahdollisuudet.
Kyse on teoksista, jotka suorastaan pakottavat kysymään: kuka olet, missä, miksi, ja kenen kanssa – ennen kaikkea: miten? Ne ovat teoksia avauksina, liikkeelle lähtöinä. Hyvin henkilökohtaisina, ja vastaavanlaista henkilökohtaisuutta katsojilta odottavina ja vaativina, kutsuina kohdata teosten kanssa maailmassa olon rumuus ja rajuus, kuten myös aina ja alati sen kauneus ja komeus.
Se on vuorovetoa, se on ristipainetta ja se on liikettä syvyyssuunnassa. Se on taidetta, jonka kohtaamisessa ei ole helpotusta, ei varauloskäytävää tarjolla. Kohtaaminen luodaan, se saadaan aikaan vain ja ainoastaan teosten kanssa olemalla, niitä katsoen ja niiden vastakatseen sallimalla, siitä myös nauttimalla. Se maailma, se monikollinen ja ristipistoinen, se ei ole koskaan valmis. Se on sekä-että: tukee ja tönii, ottaa kädestä ja antaa kädestä. Vastavuoroisesti.
”Nämä uudet teokset ovat minulle kuin kosminen tanssi elämän ja kuoleman välillä. Ne ovat kuvia ihmisenä olemisesta. Ne suhteutuvat historiaan ja suhteuttavat itsensä osaksi sitä.”
”Vailla jännitettä taide on vain pintaa, suorittamista. Se voi silloinkin - totta kai - olla nautittavaa ja sujuvaa, mutta se jää ohueksi ja on loppujen lopuksi täysin turhaa. Olennaista on väistää ja välttää tuotteistamista. Se on mahdollista ainoastaan, jos tekemisessä on alati mukana vaara, tuhoava voima. Se on historiallisuuden ymmärtämistä ja omien rajojemme hahmottamista – siis itse asiassa vapauttavaa toimintaa.”